VLMedia News 44
Isänpäivä lähestyy - muista isää suosituimmilla viihdepakkauksilla!
Yksi suosituimmista 1990-luvun viihdesarjoista Kyllä isä osaa, jossa seurataan tamperelaisen taksikuskin ja hänen nelihenkisen perheensä elämää. Tom Lindholmin esittämä perheenpää on varsin määrätietoinen asioiden hoitaja, mutta lopputuloksena on usein kahta kauheampi kaaos, etenkin jos perheen lapset kantavat vielä kortensa kekoon...
Juicen taivaallinen aulabaari on Ylen suursuosion saavuttanut kuunnelmasarja, jossa Juice joutuu taivaanporteilta takaisin elämänsä hauskoihin, tunteellisiin ja katkeriin tilanteisiin - näin jälkikäteen tilanteet näyttäytyvät Juicelle hyvin eri valoissa kuin aiemmin. Kertomusta siivittävät Juicen rikas lyriikka ja omintakeinen musiikki.
Konstaapeli Reinikainen pistää niin maan perusteellisesti asiat kuntoon ja konnat kuriin. Hämeenperästä Tampereelle siirtyneellä, leppoisaan meininkiin tottuneella maaltamuuttajalla on kaupunkilaispoliisin työssä ja kiireisessä elämänmenossa totuttelemista - ja muilla Reinikaiseen.
Koillismaalta Iijoelle - Päätalo elävissä kuvissa kokoelma sisältää neljä Päätalon tunnettuihin teoksiin pohjautuvaa elokuvaa: Elämän vonkamies, Nuoruuteni savotat, Ruskan jälkeen sekä Viimeinen savotta.
Mielensäpahoittaja maailmalla - Tuomas Kyrön luoma Mielensäpahoittaja suuntaa tällä kertaa Fuengirolaan. Vanhat riidat pitäisi setviä ennen kuin velipojasta aika jättää. Ei muuta kuin karvalakki kouraan ja kohti Helsinki-Vantaata!