VLMedia News 43

23.10.2020

Katsottavaa Halloweeniksi!

Kotimaiset kauhuelokuvat
Taneli Mustosen ohjaama Bodom, jossa neljä nuorta lähtee rekonstruoimaan suomalaisille ikuisena mysteerinä tunnettua Bodom-järven murhayötä. Kaikki eivät kuitenkaan ole liikenteessä samalla agendalla.

Kolmella Jussi-palkinnolla palkittu Sauna, jossa 1595 vuonna elävät suomalaiset veljekset tekevät hirmuteon, joka ei jätä heitä rauhaan...

Stephen Kingin kirjoihin perustuvat
Kulttimaineeseen noussut The Mist kertoo pikkukaupungin yllättäneestä sumusta, joka kätkee sisäänsä kyläläisten pahimmat painajaiset…

Kunnes kuolema meidät erottaa on piinaava trilleri Darcysta, jota kaikki kadehtivat. 25 vuotta yhdessä Darcya palvovan miehen kanssa, menestyneet aikuiset lapset - ja puolison salaisuus, jota ei voi haudata. Vai voiko?

Zombie-kauhua parhaimmillaan
A. Romeron klassikkoon perustuva The Crazies kertoo kaupungin yli pyyhkäisevästä epidemiasta, joka jättää jälkeensä järkensä menettäneitä murhaajia ja tuhopolttajia, joiden armoilla terveet yrittävät epätoivoisesti selvitä.


Toinen Romeron klassikkoon perustuva zombiepläjäys The Day of The Dead, alkaa lähtöasetelmaltaan samalla tavalla, outo epidemia iskee pikkukylään. Viruksen muuttuessa yhä tappavammaksi, ei kukaan ole enää turvassa - keneltäkään.




Terveisin
VLMedia Marketing Team

20.11.2020VLMedia News 47
13.11.2020VLMedia News 46
06.11.2020VLMedia News 45
23.10.2020VLMedia News 43
16.10.2020VLMedia News 42
09.10.2020VLMedia News 41
02.10.2020VLMedia News 40
25.09.2020VLMedia News 39
18.09.2020VLMedia News 38
11.09.2020VLMedia News 37

Siirry arkistoon »